Sloveniassa oppimassa lisää, pariakrobatiaa!
Tässä blogitekstissä kerromme matkastamme Sloveniaan, jonne matkustimme oppimaan lisää pariakrobatiaa! Koska työ ja vapaa-aika yhdistyy elämässämme muutenkin kaikin puolin, vietimme samalla Vekan 30-vuotis juhlapäivää.
Huh! Tarkalleen ottaen olemme olleet poissa Labilta 9 päivää - ja se tuntuu ikuisuudelta! Tämä on toinen kerta puoleentoista vuoteen, kun olemme salilta ja ohjaushommista hetken lomalla. Viime kerralla olimme huhtikuussa Espanjassa käsilläseisontaleirillä (voit lukea jutun täältä) ja tällä kertaa Sloveniassa pariakrobatialeirillä.
Kuten viime kerralla, tälläkin kerralla matkaan pääseminen vaati muutamaa pitkää extra työ-yötä.. eh. Jotta hommat toimii myös meidän poissaoloaikaan, halutaan tehdä lähtövalmistelut hyvin. Tällä kertaa salille jäi ohjaamaan Ada, Iia, Diana, Jenni, Jani ja Emma. Kuten joku tarkkasilmäinen saattaa huomata, uutena vahvistuksena joukkoomme olemme saaneet Jennin - tervetuloa!
La 19.7.25, Matkaan!
Lento Ljubljanaan lähtee klo 7.00. Herätyskello soi 5.15 ja Benkku lyö sen suveneeristi pois päältä. Nukahdamme uudelleen. Edellis illan viimeiset työt ja matkavalmistelut venyi turhan pitkään, mutta emmepä muutenkaan jaksaisi herätä tuohon aikaan.. Taksi oli tilattu puoli kuudeksi ja siellä se meitä odotteli pihalla, kun Veka 5.36 tärähti hereille. Äkkiä vaatteet päälle, viimeiset tavarat reppuun ja roskat roskakatokseen! Sitten taksiin istumaan muina kukkoina.
Ehdittiin! Meillä on yleensä matkassamme suoranaista onnea, kuten viimekin matkalla..
Seuraavat kirkkaat muistikuvat sijoittuvat Sloveniaan. Laskeuduimme Slovenian lentokentälle ja jo maisemat lentokoneesta näyttivät häi-käi-se-vil-tä!! Seurasimme Exit-merkkiä ja pöllähdimme aamuväsyneinä ulos Alppeja tuijottamaan. Huomenta vaan!
Mitäs sitten, kysyttiin toisiltamme.
Oli lauantai aamu ja seuraava suunnitelma meillä oli maanantaille, jolloin pariakrobatialeiri alkaisi. Tutkimme karttaa, johon oli kuvitettu Slovenian eri kaupunkien antia isoin piirroskuvin (toimi oikein hyvänä aamujumppana aivoille). Hetken pohdittuamme ajattelimme suuntaavamme pääkaupunkiin Ljubljanaan, mutta tarkemmin pääteltyämme mieli tekikin jonnekin veden äärelle vain lepäämään. Muistimme että Emma (Labin yksi ohjaajista) oli suositellut meille Bled-järveä, joten valintahan oli jo tehty!
Kunnes.. tuli seuraavan valinnan aika. Miten me sinne pääsisimme? Hah, tämän takia matkoja suunnitellaan yleensä etukäteen.. jatkuva valintojen tekeminen muutenkin väsyneenä oli tuskastuttavaa. Benkku etsiskeli vaihtoehtoja noin 45 minuuttia, jonka jälkeen vedin hänet taksiin. Nyt mennään!
Poks! Kaksi oravaa tipahti pyörästä keskelle Blediä. Taksikuskimme oli nuori vasta aloittanut mies ja kertoili meille parhaansa mukaan Slovenian historista. Pellot oli täynnä heinää ja kysyin mitä se oli tarkalleen. Kuulema entisaikaan sitä oli käytetty karjan ruuan kuivaamisalustana, mutta nykyään Slovenia on jo kehittynyt niistä ajoista. Naurettiin yhdessä. Tällainen historialuento sopi täydellisesti meikäläisille!
Kuski jätti meidät sinne, mihin sai auton pysähtymään valtavan ruuhkan takia. Muutama muukin turisti oli valinnut viettää kesäpäiväänsä Bledillä! Emme osanneet varautua tähän, mutta ei se menoa haitannut. Maisemat sai meidät nyt viimeistään hereille. Kerrassaan maagista! Järven vesi oli niin kirkasta että en ole nähnyt vastaavaa ikinä aiemmin. Aurinko paistoi täydeltä taivaalta ja Bled järven keskellä hehkui vanha kirkko, ihmiset soutivat tai suppalivat - ja muuten vaan viettivät aikaa järvellä.
Nälkä yllätti
Ei oltu syöty aamupalaa ja kello oli suomen aikaa jo 11.30. Lähdettiin kävelemään ja nähtiin kun ihmiset istui hulppealla aamupalalla aivan järven rannassa. Ei tarvinnut kauaa miettiä niin Veka oli jo ruuantuoksua seuraten hotellin sisällä kysymässä pääseekö vielä aamiaiselle - ja sattuisiko heillä olemaan muuten vapaita huoneita. Vastaanottovirkailija katsoi hetken silmälasiensa yli meitä kahta muukalaista, jotka tulevat pahimpaan sesonkiaikaan paikan päälle kyselemään majoitusta. Sitten hän katsoi tietokonettaan ja totesi että ei, mutta yksi sviitti olisi vapaana ja saisimme sen normihuoneen hinnalla. Anteeksi että kuinka!
Saimme huoneen ja marssimme aamupalalle. Tulimme jonnekin jossa pöydät notkuivat hunajakennoja, tuoreita marjoja ja hedelmiä, suklaaputouksia jne. Katsoimme netistä mihin hotelliin olimme oikein saapuneet.. Selvisi että hotellin keittiö oli saanut Michelin tähden. Onneksemme (ja ihmeeksemme) olimme saaneet huoneen reilusti halvemmalla kuin netin kautta olisimme ikinä voineet varata. Erittäin hämmentävää! Vekan mukaan matkassa oli niin paljon onnea, Benkku nauroi ja sanoi että voihan sen niinkin nähdä.
Muutaman päivän ajan loikoilimme mahdollisimman paljon aurinkotuoleissa ja hyppäsimme aina kuumuuden kohotessa Bledin raikkaaseen veteen. Syötiin liiankin hyvin ja jouduttiin käydä ostamassa Benkulle juhlavammat vaatteet, kun ravintolan pukukoodi ei yllätys yllätys sallinut urheiluvaatteita, joita Benkun reppu oli tietysti täynnä..
Bledin kansallispuistossa olisi ollut upeita vaellusreittejä ja vesiputouksia, mutta valitettavasti meidän ruhot jaksoivat juuri ja juuri kävellä aurinkotuolilta ruokalaan ja takaisin. Toivottavasti toisen kerran sitten vähän freesimpänä!
Ma 21.7.25, Bledin taivaista Skofja Lokan maaseudulle - leiri alkaa!
Bledin hulppeasta rantahotellista siirryttiin kadulle tuskailemaan, että milläs sitä sitten siirryttäisiin Skofja Lokaan, pieneen kylään ylös vuorille, jossa pariakrobatialeiri järjestetään. Benkku tuttuun tapaan aloitti selvitystyönsä ja 45 min kadullaseisomisen jälkeen Vekalle riitti ja tilattiin taksi.
Taksikuskiksi sattui tällä kertaa taksiyrittäjä, jolla oli yrittäjyydestä suurinpiirtein saman verran kokemusta kuin meillä. Lisäksi hän lausui meille suomenkielisiä laulunsanoja, sillä hänellä oli pitkä tausta suomi-metallin fanittamisesta. Matka oli oikein rattoisa kun yhteistä puhuttavaa riitti riittämiin.
Ajettiin vuorille ja saavuttiin majataloon, jossa asui lapsiperhe ja paljon eläimiä: lehmiä, kanoja, kissoja ja pupuja! Sweet! Tutkailtiin ympäristöä, saatiin huone, ja avattiin ikkuna; ahhhh mikä lehmän lannan tuoksu levähti koko huoneeseen!
Leirillä oli 36 osallistujaa ja 4 opettajaa. Treenejä oli kahdesti päivässä, jonka lisäksi aamuisin oli joogaharjoitus. Jooga ei tuntunut niin määrätietoiselta harjoitusmuodolta kuin liikkuvuustunnit, joihin olemme itse tottuneet. Yhtenä aamuna vedimme myös muille perivenyttelytunnin ja se sai ihanasti suosiota (once a teacher always a teacher).
Leiripäivät kuluivat tasaiseen tahtiin aamujoogan (joka kyllä välillä skipattiin nukkumisen takia), aamupalan, aamutreenin, lounaan, päiväunien, iltatreenin ja illallisen merkeissä. Iltaisinkin oli erilaista ohjelmaa tarjolla ja siihen osallistuttiin vaihtelevasti. Useimmiten ei jaksettu olla niin sosiaalisia vaan levättiin mieluummin omassa rauhassa ja luettiin yhdessä Paulo Coelhoa.
Parasta leirillä oli ehdottomasti treenit. Meillä oli ihanat ja superhauskat italiaiset opettajat. Harjoituksissa jakaannuttiin aina kahteen ryhmään sen mukaan, minkä tasoisia liikkeitä tehtiin. Me opittiin viikossa todella paljon kaikkea hauskaa ja haastavaa uutta, ei malteta odottaa että päästään jakamaan niitä teillekin (pariakrobatiatunneilla)!
Vaikka treenit oli ajallisesti pitkiä, keho jaksaa hyvin kun on Calisthenics taustaa. Monet liikkeet on myös helpompi ymmärtää, kun osaa kannatella omaa vartaloa ja käyttää oikeita lihaksia. Aika usein teki mieli vinkata kaverille protraktiosta tai depressiosta, mutta päätettiin jättää opettaminen tällä kertaa niille kenelle se kuului, eh.
Kuluttavinta leirillä oli kaikenlaiset höpösöttely-hupsuttelu tutustumisleikit ja laulut (ei urheilulliset). Me olimme asennoituneet ensisijaisesti treenaamaan ja lepäämään, joten ylitsepursuava tekoiloisuus ja ylisosiaalisuus sai meidät varpailleen. Leirillä kyllä korostettiin aluksi sitä, että kuunnelkaa itseänne ja sanokaa ei silloin kuin siltä tuntuu, mutta käytännössä tuon ei:n sanomista katsottiin kuitenkin ehkä vähän kieroon..tai ehkä meistä vaan tuntui siltä. Kaikesta huolimatta me edustettiin hienosti ei-tiimiä, ja toivottavasti joku sai siitäkin inspiraatiota! Ja älkää käsittäkö väärin, me mielellään tutustutaan ihmisiin ja luodaan kontakteja, mutta vähän rauhallisempaan ja omaan tahtiin.
Ohjaajana oppilaaksi asettuminen tekee myös todella hyvää aina silloin tällöin. Me ollaan vaan valitettavasti aika vaativia oppilaita.. jos jostain harjoitteesta puuttuu pää ja häntä, meidän on hyvin vaikea motivoitua tekemään sitä. Näillä ulkomaanleireillä tällaisia hetkiä tulee useimmiten lämmittelyissä, joita vetää eri henkilö kuin opettajat. Tuntuu ettei niitä ole aina mietitty ihan loppuun asti, ja sitten me tehdään mieluummin omat lämpät..
Tämän ikuisuudelta tuntuvan viikon jälkeen on ihana palata kotiin! Kotona on hyvä olla ja Labilla on hyvä olla. Omassa sängyssä on HYVÄ olla. Toivottavasti teillä on ollut mukava viikko Labilla ilman meitäkin, ja toivottavasti myös odotatte meitä 🤭
Nähdään taas treeneissä maanantai-iltana!
Ps. Seuraava leirimme on Calisthenics Labin oma leiri Kyproksella marraskuussa! Leiri on täynnä, mutta jonoon voi ilmoittautua tästä. ❤️
